Paulon perhe

Vuonna 1881 muutti Tammelan seurakunnasta Lapinjärven seurakuntaan v. 1856 (Hl.) Koskella syntynyt maatyömies Viktor Helén asettuen asumaan Pukaron kylään. Lapinjärvellä asuessaan hän solmi v. 1884 avioliiton Matilda Matintytär Toivasen kanssa, joka oli syntynyt Elimäellä v. 1863.

Lapinjärvellä asuessaan heille syntyi lapset Hulda Hildegard vuonna 1884, Eelis Viktor vuonna 1885 ja tytär Elli vuonna 1895 (24.1.1895 - 29.1.1982). Samana vuonna perhe muutti Lapinjärveltä Anjalaan, missä Viktor Helén oli saanut pehtorin paikan. Siellä poika Eelis Viktor kuoli naimattomana vuonna 1908.

Vuonna 1896 muutti perhe Anjalasta Kiihtelysvaaraan, missä isä Viktor Helén kuoli vuonna 1904. Kiihtelysvaarassa asuessaan perheeseen syntyi vielä kolme lasta, jotka kaikki kuolivat pikkulapsina. Vuonna 1910 muutti äiti tyttäriensä Huldan ja Ellin kanssa Helsinkiin.

Hulda Paulon nuoruusvuosista tiedetään, että hän mm. asui muutaman vuoden Venäjällä Bakun kaupungissa. Hän toimi siellä tiettävästi lastenhoitajana jossakin perheessä, koska hänen oman kertomansa mukaan häntä oli sen ajan tavan mukaan kutsuttu "bonneksi". Niinikään tiedetään, että hän Venäjältä palattuaan oli jonkun aikaa kassanhoitajana loviisalaisessa ravintolassa.

Sisar Elli Helén on kertonut, että I maailmansodan aikoihin sisarensa Hulda oli muuttanut Helsinkiin ja toimi kassanhoitaja Helsingissä venäläisten laivastoupseerien klubilla, mikä sijaitsi Esplanaadinkadulla ns. Apollon talossa. Elli Helénin kertoman mukaan sisarensa Hulda tutustui tässä työpaikassa ollessaan eestiläiseen Grigori Pavloffiin (*) , joka tuli usein klubille myymään maaseudulta hankkimiaan elintarvikkeita. (* Tässä on käytetty muotoa Pavloff. Sukuhaudan hautakivessä on muoto Pawlow. Julkisissakin asiakirjoissa nimi kirjoitetaan mitä erilaisin tavoin johtuen alkuperäisestä venäjänkielisestä kirjaimistosta, jolle ei aina ole suoraa vastinetta. Yrjö Palotien huomautus 6.6.2001)

Tämän on täytynyt tapahtua sodan jälkeen, koska rouva Helénin kertoman mukaan Pavloff oli tullut klubille aina siviilivaatteissa. Edelleen hän kertoo, että Grigori Pavloff oli suorittanut asevelvollisuutensa Venäjän armeijassa sijoituspaikkana Helsinki ja Suomenlinna. Näinollen vanhempien helsinkiläisherrojen keskuudessa liikkuva huhu, että hän oli ollut Venäjän tsaarin huvialuksessa kokkina, ei pidä paikkaansa. Päinvastoin perheen vanhat tuttavat ovat yhtäpitävästi kertoneet, että hän oppi hyvän ruoanlaittotaidon vasta sen jälkeen, kun hän yhdessä tulevan vaimonsa Hulda Helénin kanssa oli ilmeisesti vuonna 1917 perustanut Bellevue-ravintolan Helsinkiin osoitteeseen Rahapajankatu 3.

Rouva Elli Helénin kertoman mukaan sisarensa Hulda perusti venäläisen laivastoklubin toiminnan päätyttyä kahvila-ruokalan Uudenmaankadulle yhdessä Pavloffin kanssa. Kunnanveroseteleistä vuodelta 1919 päätellen toimintaa on harjoitettu Hulda Helénin nimissä. Onko syynä ollut se, että Grigori Pavloff ei ulkomaalaisena ole saanut työlupaa, ei ole selvinnyt. Sanotulta vuodelta on "caféinnehavarinna" Hulda Hildegard Helénille asetettu 69 äyriä, maksaen kunnanveroa 2.363,25 markkaa. Kokki Grigori Pavloffille on asetettu 18 äyriä, maksaen veroa 616,50 markkaa. Molemmille on merkitty veroseteliin osoitteeksi "Myntgatan 3" ja poliisilaitoksen antaman todistuksen mukaan on Grigori Pavloff asunut osoitteessa Rahapajankatu 3 F 45. Jäljempänä kerrottujen kauppakirjojen perusteella voi päätellä, että tämä on ollut vuokrahuoneisto, ja että "Kahvila Bellevue" ei ollut vielä aloittanut toimintaansa, vaan ruokalanpito jatkui edelleen Uudenmaankadulla.

Grigori Pavloff, joka vuonna 1931 suomensi nimensä Reko Pauloksi, oli syntynyt Kaakkois-Eestissä Tedren kylässä silloisessa Petserin maakunnassa 22.1.1891. Helsingin poliisimestarin vuonna 1922 antaman todistuksen mukaan hän oli muuttanut Suomeen jo vuonna 1912, asuen täällä sekä Suomenlinnassa että Malmilla ja suorittanut asevelvollisuutensa täkäläisissä venäläisissä asevoimissa.

Hulda Helén ja Grigori Pavloff solmivat avioliiton 23.5.1920 ja ensimmäinen lapsi, tytär Marja, syntyi 31.5.1921.

Uudenmaan läänin maaherra I. Helenius oikeutti 12.11.1921 Grigori Pavloffin ja vaimonsa Huldan sekä lapsen Marjan "oleskelemaan Uudenmaan läänissä vapaasti tulevan toukokuun 15 päivään asti".

Seuraavana vuonna eli 18.4.1922 maaherra I. Helenius on käyttänyt Grigori Pavloffista nimitystä "caféinnehavaren", sillä maaherra oli joutunut antamaan hänestä todistuksen, koska Pavloff oli ryhtynyt anomaan itselleen Suomen kansalaisoikeutta. Saman anomuksen yhteydessä Helsingin poliisimestari vahvistaa kirjelmässään 27.3.1922, että Pavloff oli ilmoitettu asuvaksi Helsingin kaupungissa 15.9.1919 alkaen. Notarius publicuksen antaman todistuksen mukaan oli hänen vuotuinen tulonsa tuolloin 27.635 markkaa. Tämä ei kuitenkaan aivan tarkoin vastanne totuutta, sillä taksoituslautakunnan todistuksen mukaan juuri tuo määrä oli ollut Hulda Paulon tuloa ja Reko Paulon tulo oli ollut 3.198 markkaa. Notarius publicuksen antama todistus perustunee kuitenkin asiakirjaan, jonka isännöitsijä H.J. Löfgren ja kauppias J.E. Söderlund ovat antaneet, joka on näin kuuluva: "Härmed få vi undertecknade, som blivit satta i tillfälle att granska den av makarna Grigori och Hulda Pavloff under namn Bellevue bedrivna kafferörelsens böcker, på heder och samvete intyga, att rörelsen under detta år lämnat en vinst Finska Mark 27.635". Todistus on allekirjoitettu 23.3.1922. Kun kaikki muutkin lausunnot olivat myönteisiä, niin Tasavallan Presidentti K.J. Ståhlberg päätöksellään 20.5.1922 myönsi Grigori Pavloffille sekä hänen perheelleen eli vaimolle ja alaikäiselle Marja-tytölle Suomen kansalaisuuden.

Tämän anomuksen yhteydessä esitetyt asiakirjat todistavat, että tuolloin aviopuolisot olivat jo lopettaneet ruokalanpidon Uudenmaankadulla ja asettuneet kahvilanpitäjiksi Rahapajankatu 3:een ja perustaneet Kahvila Bellevue´n, joka myöhemmin muuttui ravintolaksi ja joka vielä tänä päivänä jatkaa toimintaansa samassa huoneistossa.

Valitettavasti ei ole löytynyt mitään asiakirjaa, josta ilmenisi minä päivänä ja missä kuussa Kahvila Bellevue on toimintansa vuonna 1917 aloittanut, mutta ilmeistä on, että toiminnan alkaessa Kahvila Bellevue oli ensin talossa vuokralaisena, ja tiettävästi huoneistossa oli sitä ennen ollut vuokralaisena suutarinverstas. Ravintolahuoneisto, perheen tuleva asunto sekä muut perheen omistukseen tulleet huoneistot Bostads Ab Belvederessä, Rahapajankatu 3, tulivat heidän omistukseensa kahdella eri kauppakirjalla, jotka ovat allekirjoitetut ensimmäinen 11. tammikuuta 1922 ja toinen 15. helmikuuta 1922.

Aktiebolaget Belvederen yhtiöjärjestyksen Keisarillinen Senaatti oli vahvistanut 12.1.1915 ja perustava yhtiökokous pidettiin seuraavan helmikuun 20. päivänä. Yhtiön perustivat K.A. Wigg, Wilhelm Sandberg ja Sigfrid Sandberg –nimiset henkilöt. Tuossa yhtiössä oli sittemmin useita osakeanteja, joista huomattavin oli 7.3.1916, jolloin vapaaherratar Augusta Indrenius oli merkinnyt 400 osaketta lisää. Tuolloin hänellä oli kaikkiaan osakkeita 734, kun ensinmainitulla kolmella perustajalla alunalkaen oli vain 32 osaketta. Seuraava osakepääoman korotus on tapahtunut 2.3.1922, jolloin osakepääoma korotettiin 234.500 markkaan ja annettiin uusia osakkeita 145 kappaletta.

Koska Grigori Pavloff oli edellä mainitulla kahdella kauppakirjalla ostanut myymälähuoneiston nro 18 sekä asuinhuoneiston nro 19 sekä osan huoneistosta 6, minkä huoneiston hän osti sitten kokonaisuudessaan tuolla myöhemmällä kauppakirjalla, voidaan vetää se johtopäätös, että yhtiön osakepääoman korotus 2.3.1922 perustui juuri näihin kahteen kauppaan. Tätä olettamusta tukee se, että molemmissa kauppakirjoissa (Köpeavtal) luovutetaan hänelle oikeus "att vid nästä nyemission i bolaget teckna aktier" .

Vuoden 1915 jälkeen, lähinnä silloin riehuneesta maailmansodasta johtuen, useat kiinteistöyhtiöt olivat joutuneet suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Näin on ilmeisesti myös käynyt Aktiebolaget Belvederen osalta ja sen vuoksi Pavloffilla oli tuolloin tilaisuus hankkia omistukseensa ilmeisesti varsin edullisesti taloyhtiöltä vuokraamansa kahvilahuoneiston sekä mainitut asuinhuoneistot. Myös on syytä olettaa, että jo tuolloin talon muut osakkaat pelkäsivät kahvilayleisön häiritsevän muiden asukkaiden rauhaa, koska myöhemmän kauppakirjan viimeisessä kappaleessa sanotaan: "Till paradtrappan B ledande utgångsdörren får ..... i ingen händelse utgöra trafikled för gästerna till och ifrån den av herr Pavloff nu innehavda matrestaurangen". Sinänsä asia, joka kautta vuosikymmenien on ollut pienenä kiistanaiheena silloin tällöin taloyhtiön kokouksissa.

Näin on siis alkanut jo ns. kieltolain aikana kuuluisuutta hyvästä ruoastaan saavuttaneen Ravintola Bellevue´n toiminta, mikä toiminta tänä päivänäkin jatkuu rouva Ragni Rissasen johtaman ravintolaketjun yhtenä hyväksitunnettuna korkeatasoisena ravintolana.

Reko Paulo ehti johtaa tämän ravintolan toimintaa n. 35 vuotta. Hänet tunnettiin erittäin ahkeraksi ja työteliääksi ihmiseksi. Hoitaessaan Bellevue-ravintolaa hän jo varhain aamulla oli itse Kauppatorilla ostamassa ja valitsemassa tavarat ja tarvikkeet ravintolaan ja teki töitä keittiössä iltamyöhään saakka, kehittyen ajanmittaan taitavaksi ja tunnetuksi ruoanlaittajaksi. Mainittakoon, että kun Suomen Marsalkka Mannerheim käydessään kantaravintolassaan Savoy´ssa halusi syödä venäläistä seljankaa, ei sitä valmistettu Savoy´ssa, vaan se oli noudettava Ravintola Bellevuesta.

Reko Paulon tuttavat ovat kertoneet, että hän pyrki olemaan omissa oloissaan, eikä juuri osallistunut seurusteluun perheen tuttavapiirin kanssa. Hänen suomenkielentaitonsa jäi vajavaiseksi puhuen suomea eestiläisittäin murtaen. Hänen lähempiä tovereitaan lienee ollut pankinjohtaja Tyko Reinikka. Heillä oli tapana saunoa yhdessä 1930-luvun puolivälistä alkaen Paulon perheen saunassa, joka sijaitsi heidän omistukseensa tulleen talon Kaisaniemenkatu 4:n viimeisessä kerroksessa. Tämä tuttavuus lienee ollut syy tai seuraus siihen, että Paulon perhe asioi Kansallis-Osake-Pankissa, jonka johtokunnan jäsen Tyko Reinikka oli. Tuttavuussuhde on saattanut olla omiaan auttamaan silloin, kun Reko Paulo teki suurempia kiinteistökauppoja.

Reko Paulo oli tuonut perheeseen venäläisiä traditioita, nimenomaan ruoan suhteen. Mm. kodissa seisoi koko joulupyhien ajan venäläinen joulupöytä, jonka herkkuja kaikki tuttavat ja ystävät olivat tervetulleita kutsumatta nauttimaan. Hänen läheisempään tuttavapiiriinsä kuului myöhempinä vuosina kuuluisa kuoromies Martti Turunen, johon hän tutustui toisen maailmansodan jälkeen, kun Paulot olivat ostaneet Siikajärveltä huvilan ja tulleet "Pyssy-Turusen" naapuriksi.

Perheen tuttavat kertovat yhtäpitävästi, että vaikkakin Reko Paulo oli itseensä sulkeutunut ja vietti suurimman osan ajastaan ravintolassa, tehden siellä ahkerasti työtä, niin vieraat olivat kuitenkin aina tervetulleita taloon, ja tavanomaista oli, että Pauloille mentiin kylään kutsumatta. Kerrotaan myös, että hän oli tavoiltaan lähes raitis. Toisaalta hän saattoi joskus olla suorasukainenkin henkilöitä kohtaan, joita hän syystä tai toisesta ei halunnut tuttavapiiriinsä.

Perheen valokuvakokoelmista voi todeta, että eräissä valokuvaajan ikuistamissa suuremmissa tilaisuuksissa on perheen tuttavapiiriin kuulunut muitakin taiteilijoita kuin "Pyssy-Turunen", mm. kuvanveistäjä Kalervo Kallio, kuvanveistäjä Raimo Utriainen jne.

Hulda Paulo sensijaan oli varsin seurallinen ihminen. Hän järjesti usein kutsuja kodissaan ja joskus, kun kutsuttujen piiri oli suuri, päivällinen tai illallinen järjestettiin mm. Hotelli Seurahuoneessa.

Sotien aikana hän osallistui erittäin ahkerasti presidentti Kyösti Kallion puolison Kaisa Kallion kummikerhotoimintaan.

Perheeseen syntyi tyttären Marjan lisäksi poika, Stefan 31.12.1922, jonka nimi muutettiin myöhemmin kuulumaan Teppo. Molemmat aloittivat koulunkäyntinsä Liisa Hagmanin perustamassa Helsingin V Yhteiskoulussa Kirkkokatu 6:ssa, mikä koulu sittemmin muutti nimensä Apollon yhteiskouluksi. Marja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1941 ja Teppo, joka oli joutunut armeijaan jatkosodan alkaessa vuonna 1941, tuli ns. sotaylioppilaaksi vuonna 1942. Marjan harrastuksiin kuului jo lapsuudesta saakka äitinsä yllytyksestä balettitanssi. Siinä hän saavutti jopa sellaisen tason ja taidon, että hän tyttösenä esiintyi lapsibalettiryhmien esityksissä, jopa joskus soolonumeroitakin esittäen. Hän oli myös innostunut hanurinsoitosta ja veljensä Teppo puolestaan soitti viulua mm. koulunsa orkesterissa.

Sekä Marja että Teppo viettivät kouluvuosinaan ennen sotia osan kesälomistaan isän omaisten luona Tedren kylässä Eestissä. Siellä ainakin Marja oppi puhumaan jotensakin hyvin eestinkieltä. Molemmat lapset olivat paitsi hevosystäviä myöskin koirien ystäviä.

Molempien yhteinen harrastus oli ratsastus. Perheen omistukseen oli hankittu 1930-luvun alkupuolella Tuusulan Haarajoelta kesähuvila, minne oli hankittu ratsuhevonen lapsia varten. Tuolla huvilalla Haarajoella perhe vietti pääasiallisesti kesälomansa, mutta kävi siellä myös usein muinakin vuodenaikoina. Perheen ratsuhevonen, jota lapset käyttivät, oli jonkun naapurimaanviljelijän hoidossa. Huvilalla vietettiin mm. Marjan abiturienttiluokan penkinpainajaiset, kertoo Marjan luokkatoveri kenraalimajuri Raimo Heiskanen.

Marjan ja Tepon ratsastusharrastus johti mm. siihen, että Teppo aikanaan liittyi Helsingin Suojeluskunnan ratsuosastoon. Marja puolestaan liittyi Lotta Svärd –järjestöön ja suoritti lääkintälottakurssin, ollen lottatehtävissä sotien aikana myöskin rintamalla, Itä-Karjalassa.

Teppo suoritti sodan aikana aliupseerikoulun ja oli korpraali kaatuessaan Äyräpään taistelussa 7.7.1944. Tepolla sattui olemaan loma kesäkuussa 1944 juuri Kannaksen läpimurron tapahtuessa. Hän oli juuri sinä iltana ennen juhannusta toverinsa Timo Anttilaisen vanhempien kesähuvilalla Vihdin Kypäräjärven rannalla, kun radiossa kuulutettiin, että kaikkien kannakselaisiin joukko-osastoihin kuuluvien lomat on peruutettu. Siltä istumalta he molemmat heittivät reput selkäänsä ja lähtivät paluumatkalle yksikköönsä. Pari viikkoa myöhemmin Teppo Paulo kaatui Äyräpään taisteluissa.

Teppo Paulo osallistui kotijoukkotehtäviin vapaaehtoisena nuorukaisena jo talvisodan aikana, mistä hän sai Marsalkka Mannerheimin allekirjoittaman "Kotijoukkojen Muistomitalin" tunnustukseksi.

On aivan ilmeistä, että Reko Paulo paitsi että hän oli hyvä ravintoloitsija, oli samalla hyvä liikemies. Ravintola on myös ilmeisesti ollut tuottoisa, koska Reko Paulo heti pulavuosien jälkeen eli 1.6.1934 osti Kiinteistö Kaisaniemenkatu 4 Oy –nimisen yhtiön koko osakekannan. Todettakoon, että talo Kaisaniemenkatu 4 oli sittemmin säätiön omistuksessa kunnes 70/80 luvun vaihteessa myytiin Hakalle.

Tätä taloudellisen menestyksen olettamusta vahvistaa se, että 31.8.1938 Reko Paulo teki jälleen talokaupan ostaen osake-enemmistön As. Oy Nordenskiöld –nimisestä yhtiöstä, joka omistaa kiinteistön Nordenskiöldinkatu 3. Tämän kiinteistön perikunta möi 8.1.1959 maksaakseen Reko Paulon kuoleman jälkeen asetetun perintöveron ja liiketoiminnan yhteydessä syntyneet kuolinpesän velat.

Harajoella Tuusulassa olleen huvilan Reko Paulo möi sotien jälkeen, mutta osti sensijaan Espoon Siikajärven pohjoispäästä tiloja viidellä eri kauppakirjalla, mm. osoitteen Siikajärventie 146. Niistä tuli perheelle rakas, ei vain kesänviettopaikka, vaan myöskin talvisten viikonloppujen viettopaikka. Tiloille rakennettiin rantasauna ja tenniskenttä, joita käytettiin ja hoidettiin suurella huolella. Yhdellä näistä tiloista oli ulkorakennus, joka oli Marjan ratsuhevosen talli, mutta myös kanala, koska elettiin sodanjälkeisiä pulavuosia.

Vuonna 1947 Reko Paulo anoi ja silloinen sisäministeri Yrjö Leino vahvisti asemakaavan ja rakennusoikeudenmuutoksen kiinteistöön Kaisaniemenkatu 4. Talo muutettiin liiketaloksi ja siihen saatiin rakentaa yksi kerros lisää. Paulo teki sopimuksen Suomen Metallityöväen Liiton kanssa, joka omalla kustannuksellaan hoiti lisäkerroksen rakentamisen sitä vastaan, että se sai olla vuokralaisena vastikkeetta lisäkerroksessa 10 vuoden ajan.

Teppo –vainajan koulu- ja nuoruudentoveri ja sittemmin koko perheen läheinen tuttava maisteri Timo Anttilainen antoi Reko Paulon kuoleman jälkeen Hulda Paulolle ajatuksen jälkisäädöksen tekemisestä oman säätiön perustamiseksi. Vaikka Marja Paulo oli kahdestikin kihloissa, niin ajan mittaan heräsi epäily, että Marja tuskin tulisi solmimaan avioliittoa ja saamaan perillisiä. Hulda Paulolla ei ollut muita sukulaisia enää elossa kuin sisarensa Elli Helén, ja Reko Paulon mahdolliset sukulaiset asuivat Neuvosto-Eestissä ja ilmeisesti vain yksi hänen veljistään oli enää elossa.

Tämän kirjoittaja ei ollut koskaan tavannut Reko Pauloa, mutta kylläkin Marja Paulon sikäli, että olin koulun yläluokilla silloin, kun Marja Paulo tuli samaan kouluun aloittamaan koulunkäyntinsä.

Reko Paulon kuollessa (10.5.1957) oli eräs siviilioikeudenkäynti kesken, ja sen johdosta Marja Paulo kääntyi puoleeni pyytäen lainopillista apua. Tällä tavalla jouduin Hulda ja Marja Paulon kanssa kosketuksiin ja tiettävästi juuri maisteri Anttilaisen kehotuksesta Hulda Paulo kutsui minut kerran Rahapajankadun asuntoon neuvottelemaan testamentista. Testamenttiin liittyvä säätiön perustamiskirja ilmentää nimenomaan Hulda Paulon ajatukset ja suuntaviivat siihen, mitenkä säätiön omaisuus ja sen tuotto oli käytettävä eli pääpaino on lääketieteen tukemisessa.

Marja hyväksyi täysin äitinsä suunnitelmat ja ajatukset.

Pienenä lisäpiirteenä näihin neuvotteluihin, joita säädekirjaa suunniteltaessa käytiin, en malta olla kertomatta, että näihin neuvotteluihin liittyi aina venäläiseen tapaan hyvä kaviaari ja kylmä vodka. Hulda Paulo muistutti minua myös useamman kerran siitä, että "tuomari sitten muistaa aina kun te kokoonnutte tarjota herroille oikein hyvän illallisen". Tätä ohjetta olen pyrkinyt parhaani mukaan noudattamaan.

Testamentin ja säätiön sääntöjen yksityiskohdista käytiin useitakin neuvotteluja Rahapajankadulla ja pariin otteeseen myös Siikajärven huvilalla. Yhtenä tärkeänä pääperiaatteena säätiön säännöissä pidettiin sitä, että säätiön hallitus olisi vaihtuva ja hallituksen jäsenten valinta arvostettujen yhteisöjen hallintoelimien päätettävissä. Tämä on osoittautunut säätiön toiminnalle onnelliseksi ratkaisuksi, koska sekä Helsingin Yliopiston lääketieteellinen tiedekunta että muutkin yhteisöt ovat alunalkaen valinneet edustajikseen arvovaltaisia ja päteviä tiedemiehiä tai asiantuntijoita. Säätiön aloittaessa toimintansa lääketieteen edustajana oli ensin professori Martti Turunen ja hänen jälkeensä professori Jorma Pätiälä. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecim´in ensimmäisenä edustajana säätiön hallituksessa oli professori Olli Heinivaara ja hänen jälkeensä apulaisprofessori Ahti Tarkkanen. Liikesivistysrahastoa on alunalkaen edustanut säätiön hallituksessa kauppat.tohtori h.c. Eino Hirvonen. Kuva- ja säveltaiteen edustajana oli 9 vuoden ajan kansliapäällikkö Viljo Hakulinen ja hänen jälkeensä kuvanveistäjä Heikki Häiväoja ja tällä hetkellä (1978 –1980) säveltaiteen edustajana on lehtori, lainopin kandidaatti Matti Tuloisela.

(Teksti on laadittu v. 1979-80. Kirjoittaja on asianajaja, pääkonsuli Veikko Palotie, joka toimi Paulon Säätiön hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka 16.7.1988. Säätiön toiminta alkoi v. 1966 ja ensimmäiset apurahat jaettiin seuraavana vuonna, 1967).

Lisätietoa Pauloista Viron Setumaassa

Takaisin