Apurahat ja nimikkorahastot
Nimikkorahastot
Kantarahastosta apurahoja jaetaan lääketieteellisen tutkimustyön, liikesivistyksellisen tutkimus- ja koulutustyön sekä kuvataiteen ja säveltaiteen edistämiseksi. Sääntöjen mukaan vuosittain kantarahastosta jaettava summa jakautuu siten, että puolet jaetaan lääketieteelle, loppuosasta puolet liikesivistykselle ja loput tasan kuvataiteen ja säveltaiteen kesken.
Säätiön hallinnoimista nimikkorahastoista jako tapahtuu a.o. rahastojen sääntöjen mukaisesti.
Apurahoja ei myönnetä laite- eikä instrumenttihankintoihin eikä pääsääntöisesti myöskään matkakuluihin. Hakemukset on tehtävä nettisivuillamme olevalle lomakkeelle. Ne hakijan tulee tulostaa, allekirjoittaa ja toimittaa liitteineen postitse Säätiön toimistoon. Ainoastaan sähköisesti toimitettuja hakemuksia ei käsitellä.
Apurahojen jako suoritetaan seuraavan vuoden helmikuun lopulla.
Lääketieteen ja liikesivistyksen apurahan saajan tulee antaa erillinen kirjallinen selostus ja tilitys ilman tositteita Paulon Säätiön hallitukselle 6 kuukauden kuluessa viimeisen erän maksamisesta.
Säätiön hallitus käyttää apurahahakemusten arvostelemisessa asiantuntijoita, joiden antamien lausuntojen perusteella hallitus päättää apurahojen myöntämisestä käytettävissä olevien resurssien puitteissa.
Lääketiede
Kantarahastosta jako suoritetaan säädekirjan säännösten mukaisesti.
Daisy ja Yrjö Eskolan rahastosta anomusten perusteella lääketieteellistä tutkimustyötä edistäviin tarkoituksiin. Tällöin tulevat ensi sijassa kysymykseen nuoret lahjakkaat vähävaraiset lääketieteen tutkijat tai opiskelijat. Puolet myönnettävistä apurahoista jaetaan Helsingin Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskelleille tai opiskeleville. Toinen puoli jaetaan turkulaisille, etupäässä ruotsinkielisille ja ensisijaisesti Åbo Akademi'ssa toimiville. Rahaston perustamisvuosi 1978.
Jorma Pätiälän rahastosta hakemuksen perusteella apurahana tai tunnustuspalkintona tutkimustyöhön tai tutkijalle, jonka työ kohdistuu ensi sijassa keuhkosairauksiin tai liittyy sota- tai siihen verrattavien vammojen hoitoon. Rahaston perustamisvuosi 1980.
Tapani Tammiston rahastosta anestesiologiseen tutkimukseen. Rahaston perustamisvuosi 1995.
Ahti Tarkkasen rahastosta hakemuksesta apurahana tai tunnustuspalkintona ilman anomusta silmäsairauksien tai niihin verrattavien sairauksien tai vammojen hoitoa edistävään tutkimustyöhön. Rahaston perustamisvuosi 1983.
Leukakirurgian Tutkimusrahastosta leukakirurgian (maxillofacial surgery) tutkimukseen. Rahaston perustamisvuosi 2000.
Akateemikko Leena Palotien muistorahaston varoja käytetään Akateemikko Leena Palotie –luennon (englanniksi Leena Peltonen Lecture) toteuttamiseen niin monta kertaa kuin rahaston varat sen sallivat. Luennoitsijoiden valinnasta ja tieteellisestä sisällöstä vastaa Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM) johtaja. Luentotapahtumaan voidaan liittää Leena Palotie –palkinto. Rahaston tuotoista voidaan myös jakaa apurahoja tutkimustyöhön, jossa selvitetään geenien merkitystä ihmisen sairauksissa. Apurahat jaetaan Paulon Säätiön hallituksen päätöksellä siten, että Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM) johtaja järjestää tieteellisen arvioinnin ennen apurahoista päättämistä. Rahaston perustamisvuosi on 2010.
Liikesivistys
Kantarahastosta jako suoritetaan säädekirjan säännösten mukaisesti.
Eino Hirvosen rahastosta jaetaan apurahana tai tunnustuspalkintona ensisijaisesti Helsingin Kauppakorkeakoulussa opiskelleille tai opiskeleville kauppatieteen maistereille vientikoulutusta edistäviin tutkimuksiin ja toimintaan. Rahaston perustamisvuosi 1980.
Veikko Palotien rahastosta voidaan myöntää apurahoja ja palkintoja liikesivistystä edistäviin tarkoituksiin ja erityisesti sellaisten opintojen ja tutkimusten tukemiseen, jotka kohdistuvat liike-elämän juridiikkaan ja ovat omiansa kehittämään hakijaa kykeneväksi palvelemaan asianajajana Suomen elinkeinoelämää. Apurahoja voidaan myöntää myös sellaisten kurssien, seminaarien ja kokousten järjestämistä varten, joissa käsitellään liike-elämän juridiikkaan luettavia kysymyksiä. Rahaston perustamisvuosi 1977.
Vuoden 2009 syksyllä Paulon Säätiö ja Asianajotoimisto Veikko Palotie & Co Oy (nyttemmin Asianajotoimisto Merilampi Oy) päättivät Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan myötävaikutuksella perustaa Veikko Palotie –palkintostipendin.
Sovitun mukaisesti tiedekunta valitsee vuosittain kahdesta kolmeen oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittamiseksi tehtyä ansiokasta tutkielmaa, jotka ovat aiheensa puolesta mielenkiintoisia elinkeinoelämän näkökulmasta.
Tiedekunta tekee Paulon Säätiön Veikko Palotien rahastolle ja Asianajotoimisto Merilampi Oy:lle esityksen valitsemiensa opinnäytteiden laatijoiden palkitsemisesta tässä tarkoitetulla palkintoapurahalla.
Ensimmäisen kerran jaetun apurahan ja Veikko Palotie -mitalin sai oikeustieteen maisteri Timo Ala-Hallila 14.01.2010.
Kuvataiteet
Kantarahaston apurahat on tarkoitettu suomalaisille tai Suomessa vakituisesti asuville nuorille kuvataiteilijoille.
Taideostoihin varataan osa jaettavana olevista varoista.
Säveltaide
Kantarahaston apurahat on tarkoitettu suomalaisille tai Suomessa vakituisesti asuville suomalaisissa tai ulkomaisissa musiikin korkeakouluissa tai konservatorioissa päätoimisesti opiskeleville nuorille, solististen opintojen tukemiseen. Myös matka-apuraha voi säveltaiteen kohdalla tulla kysymykseen.
Hulda Paulo -palkinto jaetaan Paulon Säätiön hallituksen päätöksellä ja sen jakoperusteista päättää säätiön hallitus. Se voidaan myöntää vain suomalaiselle tai Suomessa vakituisesti asuvalle henkilölle, ei yhteisölle. Palkinnon suuruudesta päättää säätiön hallitus. Palkinto on jakamaton ja se luovutetaan vain yhdelle saajalle kerrallaan. Se voidaan jakaa myös musiikkikilpailuissa.
Muut
Sigurd ja Liisa Wikströmin rahastosta jaetaan Paulon Säätiön säännöissä sanottuihin tarkoituksiin. Jaon kohteesta päättää säätiön hallitus vuosittain erikseen. Rahaston perustamisvuosi 1990.
Kalle ja Märtha Ebbin rahasto jakaa puolet Ski Sport Finland ry:lle alppihiihdon edistämistä ja lähinnä sen kansainvälistä kilpailutoimintaa varten. Toinen puoli jaetaan Slalom-Seura r.y.:lle nuorisotoimintaa varten. Kummankin on tehtävä vuosittain elokuun loppuun mennessä säätiön hallitukselle tilitys ja selvitys edellisen talven aikana käytetyistä varoista sekä ehdotus varojen käytöstä seuraavana talvikautena säätiön hallituksen hyväksyttäväksi. Rahaston perustamisvuosi 1994.

