Hulda Paulo -palkinto

Hulda Paulo -palkinnon säätiön hallitus perusti 12.06.1884 syntyneen Hulda Paulon syntymän satavuotispäivän kunniaksi. Se on luonteeltaan musiikin tunnustuspalkinto, joka myönnetään säätiön hallituksen päätöksellä. Jos palkinto jaetaan musiikkikilpailussa, sen tulee suuruudeltaan luontevasti niveltyä kilpailun muihin rahapalkintoihin, eikä sitä voi käyttää muiden palkintojen rahoittamiseen, se on jaettava yhtenä summana.

Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin Turun Soitannollisen seuran 5. valtakunnallisessa sellokilpailussa vuonna 1986 kilpailun voittajalle Riitta Pesolalle. Toisen kerran se luovutettiin Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 1992, jolloin sen sai Laura Mikkola. Kolmas Hulda Paulo -palkinto jaettiin Suomen alttoviuluseura ry:n järjestämässä 2. valtakunnallisissa alttoviulukilpailuissa vuonna 1996.

12.3.1998 Hulda Paulo -palkinto, suuruudeltaan 20.000 markkaa, luovutettiin Lotta Ilomäelle hänen menestyksekkäästä opiskelustaan Sibelius-Akatemiassa musiikin teoriassa, säveltapailussa sekä säveltapailunpedagogiikassa.

Vuonna 2004 tuli kuluneeksi 120 vuotta säätiön toisen peruspääoman lahjoittajan Hulda Paulon syntymästä. Hänen muistoaan kunnioittaakseen säätiön hallitus päätti jakaa viidennen kerran Hulda Paulo -palkinnon.

Musiikin Hulda Paulo –palkinto myönnettiin säveltäjä Jyrki Linjamalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja monipuolisesta säveltäjäntyöstä sekä toiminnasta alan kehittäjänä ja puolestapuhujana. Linjaman tuotantoon kuuluu teoksia hyvinkin erilaisille kokoonpanoille ja eri tarkoituksiin. Kaikkien taustalla on kuitenkin yksi ja sama visio taiteen edustamien arvojen merkityksestä ja kulttuurin jatkuvan uudistumisen tarpeesta. Linjaman mielenkiinnon kohteena on ollut erityisesti jumalanpalvelus- ja muun kirkkomusiikin kehittäminen ja "oman aikamme äänen" kuuluville saattaminen tässä varsin traditiohakuisessa musiikinlajissa. Jyrki Linjaman ansioista mainittakoon vielä, että hän on toiminut myös pedagogina mm. Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2002 Linjama suoritti yhtenä ensimmäisistä suomalaista säveltäjistä musiikin tohtorin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa.

Palkinto luovutettiin Tapiolan kirkossa pidettävien kuorotapahtumien yhteydessä 16.10.2004 säveltäjä Jyrki Linjamalle. Palkinnon arvo oli 3.400 euroa.

Paulon Säätiö myönsi vuoden 2009 Hulda Paulo -palkinnon kapellimestari Eva Ollikaiselle. Palkinto jaettiin nyt kuudennen kerran.

Hulda Paulon syntymästä tuli tuolloin kuluneeksi 125 vuotta.

Eva Ollikainen (s. 1982) on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut mainetta sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän työskentelee säännöllisesti mm. Ruotsin Kuninkaallisten Filharmonikkojen, Ruotsin Radion Sinfoniaorkesterin ja Islannin Sinfoniaorkesterin kanssa. Hän on myös esiintynyt mm. Suomen Kansallisoopperan, Lontoon Sinfoniaorkesterin, Tukholman Kuninkaallisen Oopperan ja New Japan Philharmonic -orkesterin kanssa, ja debytoi huhtikuussa 2010 Deutsches Symphonie-Orchester Berlinin kapellimestarina. Vuonna 2003 Ollikainen voitti kansainvälisen Jorma Panula kapellimestarikilpailun sen nuorimpana osallistujana ja sai kutsun Allianz Kulttuurisäätiön Kapellimestariakatemiaan. Kesällä 2006 hän sai kutsun Tanglewood Music Centeriin. Suomessa Ollikainen on opiskellut Jorma Panulan ja Leif Segerstamin ohjauksessa.

 

Ollikainen vastaanotti Hulda Paulo-palkinnon lokakuun 2. päivänä johtamansa Tapiola Sinfoniettan konsertin yhteydessä. Palkinnon suuruus oli 5.000 euroa.

"Hulda Paulo-palkinnolla on sekä tunnustus- että kannustustarkoitus. Se on aina annettu ihmisille, jotka ovat jo näyttäneet kykynsä ja taitonsa, mutta samalla herättävät suuria odotuksia tulevaisuuden suhteen," kommentoi Paulon Säätiön hallituksen jäsen, säveltäjä Olli Kortekangas. "Arvostettuja, varttuneempia suomalaisia kapellimestareita on maailmalla useita, mutta on todella ilahduttavaa nähdä että tämä perinne jatkuu; Eva Ollikainen nousee tästä nuorimmasta polvesta yhtenä lahjakkaimmista. Ollikainen on paitsi opiskellut laajasti ja tehokkaasti sekä Suomessa että ulkomailla, myös saavuttanut työlleen jo merkittävää vastakaikua," Kortekangas kertoo.